Aivot, aivot, aivot

Aivot siellä, aivot täällä. Aivot, aivot, aivot.

Juttelin joku aika sitten viestinnän professorin kanssa. Hän murahti, että nykyään kaikissa muka tieteellisissä keskusteluissa viitataan aivoihin tai aivotutkimuksiin. Oli helpottavaa huomata, että kaikki eivät ole joutuneet trendisanan pauloihin.

Baudrillrd 1986: ”Ruumillisuuden kulttia heijastaa myös pakkomielteenomainen tarve olla kytkettynä omiin aivoihinsa. Näyttöpäätteidensä kuvaruutujen äärellä ihmiset pohtivat vain omien aivojensa toimintaa. Nykyään enää yritetä tulkita sisälmyksiä tai silmien liikettä vaan suoraan aivoja. Aivojen miljardit kytkennät haluttaisiin saada näkyviin, niiden toimintaan tahdottaisiin osallistua ikään kuin videopeliin. Kaikki tämä aivoihin ja elektroniikkaan liittyvä snobbailu on mitä suurinta teeskentelyä — se ei suinkaan ole merkki korkeammasta ihmislajia koskevasta tietämyksestä vaan pelkästä yksinkertaistetusta antropologiasta, jossa rajoitutaan selkäytimen päätepisteessä sijaitsevan kasvannaisen tarkasteluun.”

”Mutta älkäämme huolestuko, edellä selostetut ongelmat eivät ole lainkaan niin tieteellisellä ja operationaalisella tasolla kuin yleensä luullaan. Meitä kiehtoo ainoastaan aivojen ja niiden toiminnan spektaakkeli. Haluaisimme nähdä omien ajatuksiemme kehkeytyvän silmiemme edessä, mikä jo itsessään on taikauskoa.” (Arppen suomennokset.)

Yksinkertaistettua antropologiaa, spektaakkelia, taikauskoa.

Selkäytimen päätepisteessä sijaitseva kasvannainen.